Innovative steel
for a better engineered future
print

Ovako palkittiin Moskovassa

Published 2014-11-28

Ovako osallistui 11.–14. marraskuuta Moskovassa pidettyyn Metal-Expo 2014  näyttelyyn. Näytteilleasettajina oli yli 650 yritystä 35 maasta eri puolilta maailmaa. Ovako osallistui Metal-Expo-messuille tänä vuonna kolmatta kertaa näytteilleasettajana.

Metal-Expo on erittäin hyvä tilaisuus löytää uusia asiakkaita sekä pitää yhteyttä nykyisiin. Venäjän tämänhetkisen taloustilanteen epävakaudesta huolimatta Metal-Expo kerää yhä isoja kävijämääriä. Ovakon osastolla kävi tänä vuonna viime vuotta enemmän näyttelyvieraita, ja yhteyksiä potentiaalisiin uusiin asiakkaisiin kertyi mukavasti. Ovako on selvästi saanut vuosi vuodelta enemmän huomiota ja tunnettuutta Venäjän laajoilla markkinoilla.

Tapahtuman päätteeksi Metal-Expon järjestäjä palkitsi Ovakon yhtenä parhaista näytteilleasettajista ja ojensi yhtiöllemme kunniakirjan erittäin ammattitaitoisesta tuotteiden ja palveluiden markkinoinnista kansainvälisessä Metal-Expo 2014  teollisuusnäyttelyssä.

Ovakoa edustivat Moskovassa paikallisen myyntikonttorin väen lisäksi Smedjebackenin, Boxholmin, Hoforsin ja Imatran tehtaiden edustajat.