Käynnistimme hiljattain kunnianhimoisen ohjelman, jonka tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius kaikissa Ovakon toiminnoissa käyttämällä teräksen kuumentamiseen fossiilitonta vetyä. Tukenamme on useita teollisuuskumppaneita sekä Ruotsin energiavirasto. Täyden mittakaavan kokeemme olivat onnistuneita, ja olemme varmoja, että ensimmäinen täyden tuotantomittakaavan laitos todistaa myöskin konseptin toimivuuden. Tähän mennessä olemme muiden ohjelmien kautta vähentäneet CO2-päästöjämme 55 % vuoden 2015 lähtötasosta. Kun teräksen kuumentaminen vedyllä on täydessä käytössä, päästöt pienenevät 80 % vuoden 2015 lähtötasosta eli vielä 50 % nykyiseltä alhaiselta tasoltaan.


Ilmastonmuutosta torjuvat investointimme vetyyn ja niitä täydentävät muut toimenpiteet hiilipäästöttömyyden saavuttamiseksi toteutetaan niin pian kuin niiden rahoitus saadaan järjestettyä. Ilmastotilanne on kuitenkin niin hälyttävä, että maailma ei voi odottaa teollisuuden tuotantoprosesseihin tehtäviä parannuksia. Siksi Ovako on päättänyt alkaa myydä vain hiilineutraaliin teräksen tuotantoon perustuvia tuotteita 1. tammikuuta 2022 alkaen.


Lue lisää Ovakon tiestä hiilineutraaliuteen oheisesta linkistä avautuvasta dokumentista.

Linkki faktoihin pdf(englanniksi)