Ovakon tuotantoprosessi perustuu kierrätysromuun ja fossiilittomaan pohjoismaiseen sähköntuotantoon. Tämän ansiosta Ovakon terästuotteiden hiilijalanjälki on peräti 80 prosenttia maailmanlaajuista keskiarvoa pienempi. Teräksemme ovat myös kuonapuhtaita ja lujia, koska minimoimme teräkseen tuotantoprosessin aikana joutuvat epäpuhtaudet. Siksi terästemme korkealuokkaiset ominaisuudet auttavat asiakkaita valmistamaan keveämpiä, lujempia ja kestävämpiä lopputuotteita.

Ovakon tekemä olennaisuusanalyysi osoittaa toiminnan tärkeimmät vaikutukset niin Ovakon itsensä kuin sidosryhmien kannalta. Tunnistetut keskeisimmät kestävän kehityksen alueet kattavat Ovakon koko liiketoiminnan ja tuotevalikoiman.

Ovakon keskeiset kestävän kehityksen alueet on jaettu kolmeen kategoriaan: liiketoiminnalle kriittiset, painopistealueet ja kestävän kehityksen perusta.

 

Ympäristö

Ovako pyrkii systemaattisesti vähentämään toimintansa ympäristövaikutuksia kehittämällä jatkuvasti tuotantoprosessejaan, esimerkiksi tehostamalla energian ja veden käyttöä ja vähentämällä hiilidioksidipäästöjä. Toiminnan jatkuva parantaminen varmistaa osaltaan niin lainsäädännön vaatimusten kuin asiakkaiden odotusten täyttymisen.

Lue lisää

Yhteiskuntavastuu

Ovakon päämääränä on tarjota työntekijöilleen ensiluokkaiset työolosuhteet ja tukea pitkäjänteisesti koko yhteiskunnan kestävää kehitystä. Näihin tavoitteisiin tähtääviä toimenpiteitä ovat esimerkiksi henkilöstön osaamisen kehittäminen ja aktiivinen yhteistyö paikallisten sidosryhmien kanssa, kuten urheiluseurojen tukeminen, kunnossapidon ja muiden palveluiden hankinnat paikallisilta toimittajilta sekä muut paikkakuntien elinvoimaisuutta tukevat toimintatavat.

Lue lisää

Yritysetiikka

Ovako edellyttää kaikessa toiminnassaan rehellisyyttä ja eettisesti moitteetonta käytöstä. Kaikenlainen korruptio, lahjonta, epäreilu kilpailu ja vastaava toiminta on ehdottomasti kielletty. Samaa edellytetään myös tavarantoimittajilta, palveluntarjoajilta ja muilta yhteistyökumppaneilta – Ovakon näistä asioista antamia ohjeistuksia on ehdottomasti noudatettava.

Lue lisää

Hallinto- ja seurantajärjestelmät

Ovako noudattaa Kansainvälisen työjärjestön ILOn julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista, Rion julistusta, YK:n Global Compact -aloitteen periaatteita ja YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta sekä pyrkii toiminnassaan torjumaan korruptiota ja ympäristön pilaantumista.

Ovako katsoo kestävää kehitystä koskevan lainsäädännön ja määräykset toiminnan minimitasoksi. Lainsäädännön uudistuksia ja muutoksia seurataan systemaattisesti, ja muutoksiin reagoidaan tarpeen mukaan.

Lue lisää

Kestävän kehityksen tavoitteet

Ovako tukee YK:n kestävän kehityksen maailmanlaajuisia tavoitteita ja on kartoittanut, missä asioissa Ovako pystyy osaltaan edistämään tavoitteiden saavuttamista. Alle on koottu esimerkkejä kestävän kehityksen tavoitteisiin tähtäävistä toimenpiteistä.

Lue lisää

 

Lue lisää

Ovako Kestävän kehityksen raportti 2019

Lataa PDF (englanniksi)

Tarinat

Enemmän kuin terästä

Lue lisää

Tarinat

Teräksissä on eroja

Lue lisää